Suomi on jo pitkään menestynyt hyvin monissa kansainvälisissä mittauksissa, joissa arvioidaan yhteiskunnan ja yritysten hallintoa ja vastuullisuutta. Olemme maailman kymmenen parhaan joukossa demokratian toimivuudessa, kolmantena korruption vähäisyydessä  ja neljäntenä valtion hallinnon tehokkuudessa. Viisi suomalaista yritystä mahtuu puolestaan maailman sadan vastuullisimman joukkoon, näistä Neste ja Outotec viiden kärkeen. 

Mittausten valossa Suomi on siis onnistut vallan ja vastuun hallinnassa hyvin, ja monen suomalaisen kokemukset ja näkemykset viranomaisten toiminnasta vahvistavat käsitystä. Instituutioista eniten luotetaan poliisiin, koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmään, oikeuslaitokseen, puolustusvoimiin ja suomalaisiin yrityksiin.

Tone at the top – ylimmän johdon eettiset arvot, ohjaus, toiminta ja valvonta

Vahvasta luottamuksesta huolimatta – vaiko kenties pikemminkin siitä syystä – otsikoihin nousee tämän tästä vallan väärinkäytöksiä, joissa tekijöinä ovat juuri luotetuimpien instituutioiden ylimmät päätöksentekijä ja vallankäyttäjät. Juuri he, joiden tehtävänä on asettaa yhteisölle eettiset normit ja antaa niistä ohjeet, toimia itse normien toteutuksen esikuvana ja valvoa, että ohjeita noudatetaan sekä omassa organisaatiossa että sen toimitus- ja hankintaketjuissa eri puolilla maailmaa.

Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion tapaus lienee räikeimpiä esimerkkejä siitä, miten koko organisaatio on vaarassa ajautua väärille teille, kun Tone at the top korruptoituu.

Jari Aarnio tuomittiin vuonna 2015 käräjäoikeudessa törkeistä virka- ja huumerikoksista kymmenen vuoden vankeuteen. Hän valitti päätöksestä hovioikeuteen, jossa tapauksen käsittely on kesken. Lisäksi hänellä on lopullinen tuomio – kolme vuotta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, petoksesta ja lahjuksen ottamisesta – jutun niin sanotusta Trevoc-haarasta, joka koski Aarnion kaksoisroolia laitehankinnoissa poliisille. Aarnio ei toiminut yksin tai tyhjiössä: monet Aarnion alaisista ovat olleet syytettyinä jutuissa, ja yksi heistä, Mikael Runeberg, on myös tuomittu.

Valta ja vastuu maistuvat kaikille

Jari Aarnio on kiistatta käyttänyt valtaansa väärin vuosia, jopa vuosikymmeniä, ja monella eri tavalla. Miten on mahdollista, että johtavan poliisivirkamiehen rötöstely sai jatkua kenenkään puuttumatta asiaan? Viiteitä ja vaaranmerkkejä oli paljon, ja ne tulivat myös esimiesten tietoon. Esimerkiksi Helsingin huumepoliisin yhteistyö Keskusrikospoliisin (KRP) kanssa oli vakavissa vaikeuksissa jo vuosituhannen alussa. Vuonna 2007 Jari Aarnion toimia epäiltiin KRP:ssä siinä määrin, että niistä käynnistettiin esitutkinta, joka tosin päättyi syyttämättäjättämispäätökseen. Aarnion esimiehet joutuivat käsittelemään Aarnion aiheuttamia ongelmia toistuvasti. Silti ei löydetty syytä puuttua tämän toimiin. Vahva luottamus on osoittautunut perusteettomaksi, tarkemmat selvitykset ja kriittinen arviointi olisivat olleet tarpeen.

Vallan ja vastuun lisäksi tarvitaan valvontaa, jotta johtamisjärjestelmä pysyy vakaana.

Valtakunnansyyttäjälle tehtiin jo vuonna 2013 myös Aarnion esimiesten toimiin kohdistuva tutkintapyyntö, mutta syyteharkinta asiassa on yhä kesken. Harkinnan kohteet – Poliisihallituksen entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero, Helsingin poliisilaitoksen entinen komentaja Jukka Riikonen sekä entinen apulaispoliisipäällikkö, nykyinen komentaja Lasse Aapio – kiistävät edelleen syyllistyneensä minkäänlaiseen laiminlyöntiin asiassa.

Nyt, kun Aarnion epäasiallisten ja rikollisten toimien laajuus ja laatu alkaa hahmottua, esimiesten kanta tuntuu kestämättömältä. Valvonta ei koskaan voi olla niin aukotonta, etteikö yksittäinen väärinkäytös olisi silti mahdollinen. Mutta näinkin systemaattinen, laaja, monimuotoinen ja pitkään jatkunut rikollinen toiminta kertoo siitä, että valvonta on joko puuttunut kokonaan tai ollut näennäistä.

 

Kukaan ei halua valvoa

Myös kirkko instituutiona on saanut uuden julkikuva, kun Helsingin uusi piispa Teemu Laajasalo on joutunut sekä kirkon sisäisen että poliisin tutkinnan kohteeksi. Häntä epäillään kirkon varojen epäasiallisesta käytöstä, lisäksi Laajasalon omistaman yrityksen talouden hoidossa ja viranomaisraportoinnissa näyttää olleen monenlaisia epäselvyyksiä, jotka ovat jatkuneet vuosia.

Kirkon johtotehtävässä työskentelevän Laajasalon kuvio on samakaltainen kuin Aarniolla: epäselvyyksiä on ollut kauan, mutta kukaan esimiehistä ei ole halunnut puuttua asiaan. Kirkon osalta on myös syytä pohtia, kuka itse asiassa on valvonnasta vastuussa oleva taho, sillä kirkon organisaation hierarkiassa sellaista ei vaikuta olevan.

Laajasalon yritystoiminnan kohdalla vastuuta näyttävät vältelleen myös viranomaiset: sekä kaupparekisterin että verottajan olisi pitänyt puuttua virheellisiin, ristiriitaisiin ja epäselviin tietoihin. Nyt tiedossa olevan perusteella näyttää todennäköiseltä, että puutteiden seurauksena verot ja muut viranomaismaksut on maksettu väärin. Ei voi välttyä ajatukselta, että verottaja kohtelee yrityksiä eriarvoisesti, sillä yleensä verottajan valvontaa pidetään pikemminkin turhan tarkkana kuin lepsuna. Teemu Laajasalon yrityksen osata valvonta näyttää olleen olematonta, tai sitä ei ole ollut lainkaan.

Valvonta vaikuttaa olevan tyypillisesti se osa johtamista, joka ei kuulu kenellekään. Usein johto väittää delegoineensa tai ulkoistaneensa valvonnan esimerkiksi sisäiselle tarkastukselle, tai jopa tilintarkastajille. Heillä ei kuitenkaan ole sen enempää valtaa kuin vastuutakaan valvomansa toiminnan suhteen. Ellei johto hoida osuuttaan, valvonta jää muodolliseksi ja merkityksettömäksi.

Haastan kaikki hyvän hallinnon ja valvonnan ammattilaiset pohtimaan ja kertomaan, mitä pitäisi tehdä, että valvonnan rooli ja merkitys ymmärrettäisiin, ja valvonta saataisiin integroitua osaksi johtamisjärjestelmää. Kommentit löytyvät sivun alalaidasta.

 

 

JAA
Edellinen artikkeliNumerossa 2/2018 uutuutena riskivlogi
Seuraava artikkeliJohtamisen virheiden pitkä varjo
Taina Kivelä
Taina Kivelä on monessa muutoksessa mukana ollut tietotyön, talouden, viestinnän ja yritystoiminnan ammattilainen. Hänellä on takanaan kvartaalivuosisata finanssisektorilla: siitä kolmannes Kansallispankin yrityssektorilla, toinen Suomen Pankissa Euroopan Keskuspankkijärjestelmää rakentaen ja kolmas yrittäjänä ja liikkeenjohdon konsulttina. Kirjoittaminen on Kivelälle työ, ilo ja intohimo. Hän viihtyy sekä faktan että fiktion parissa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita tähän
Nimi