Väärinkäsitysten välttämiseksi on syytä aluksi sanoa: syrjintä on mielestäni tuomittavaa ja tasa-arvo kuuluu kaikille. Molempien asioiden osalta on vielä paljon tehtävää.
Suomen Kuvalehti kertoi 20. heinäkuuta, että äitiys esti Päivi Anttikosken valinnan Aamulehden päätoimittajaksi (SK 20.7.2018). Uutinen nousi heti monien muiden medioiden otsikoihin, ja sosiaalisessa mediassa keskustelu käynnistyi ärhäkkäänä. Almamedian toimitusjohtaja Kai Telanne, jonka Kuvalehti nimesi syrjintään syypääksi, tuomittiin keskustelussa törkeästä vallan väärinkäytöstä. Yhtiön puolustuspuheet sivuutettiin vääristelynä ja valheina. Lisätietoja toivovien kyseenalaistajien päälle satoi tulta ja tulikiveä taantumuksellisuuden takia.
Käsitys ei ole fakta. Ei edes silloin, jos se myöhemmin osoittautuu oikeaksi.
Kuulun kyseenalaistajien harvaan joukkoon, mutta taantumuksellisuutta en tunnusta. Aikaisempi ammatti ja ura on opettanut, että ensimmäinen tai yleinen johtopäätös ei aina ole oikea. Etenkin, jos se perustuu valikoituun ja yksipuoliseen tietoon. Kuvalehden ensimmäisestä jutusta heräsi epäilys, että uutinen perustui hakijan käsitykseen siitä, mikä oli valitsematta jäämisen syy. Myöhemmin epäilys vahvistui todeksi (SK 27.7.2018).
Käsitys ei ole fakta. Aivan erityisesti se ei ole fakta silloin, kun joku esittää näkemyksensä jonkun muun päätösten tai toiminnan perusteista tuntematta kokonaisuutta. Se on vain käsitys, joka perustuu erittäin rajattuun ja epätäydelliseen informaation. Jos informaatio on lisäksi suullista, ja mukana monia välikäsiä, kuten tässä tapauksessa, tuon käsityksen uutisoiminen faktana on vähintäänkin tarkoitushakuista, ja varsin suurella todennäköisyydellä tavalla tai toisella harhaanjohtavaa. Pahimmillaan se on suoranaista valehtelua. Olipa virheen taso mikä tahansa, laatujournalismiin menettely ei ainakaan kuulu. Ei edes silloin, jos käsitys myöhemmin osoittautuu oikeaksi.
Almamedia on kiistänyt Suomen Kuvalehden tulkinnan ja kertonut valinnan perustuneen kokonaisuuteen, ja pahoitellut Anttikoskelle syntynyttä väärinkäsitystä sen perusteista. Almamedian mukaan äitiys ei ollut peruste, eikä Anttikoski ykkösehdokas ennen viimeistä haastattelua, kuten tämä väitti. Jostakin syystä Almamedian antamia ja useiden henkilöiden vahvistamia tietoja pidetään valheina, ja Anttikosken kertomia, useiden henkilöiden kiistämiä puolestaan totuutena. Aluksi näytti siltä, että asia jää sometuomioistuimen ratkaistavaksi, mutta onneksi poliisi tarttui asiaan ja käynnisti esitutkinnan, josta Itä-Uudenmaan poliisi on ilmoittanut tiedottavansa seuraavana kerran viikolla 34, ja ennemmin tai myöhemmin saamme viranomaisten kannan kiistanalaiseen asiaan. Valitettavasti se ei välttämättä muuta somessa jo annettua tuomiota, jos kanta sattuu poikkeamaan siitä.
Johtotehtäviin valittaessa loppusuoralle päätyy yleensä henkilöitä, joiden välille ei pätevyyden, osaamisen ja kokemuksen perusteella eroa synny.
En tiedä totuutta Aamulehden päätoimittajan valinnan perusteista, eikä sitä monisyisessä asiassa ole ehkä edes olemassa, mutta johdon valintaprosesseihin olen perehtynyt eri rooleissa. Johtotehtäviin valittaessa loppusuoralle päätyy yleensä henkilöitä, joiden välille ei pätevyyden, osaamisen ja kokemuksen perusteella eroa synny. Päätös perustuu siis muihin seikkoihin. Näistä tärkeimpiä lienee hakijan ja hänen tulevan esimiehensä keskinäinen ammatillinen arvostus ja luottamus, jota kutsutaan usein myös henkilökemiaksi. Jos sitä ei jo ole, tai ei tavatessa synny, hakijan tulevassa tehtävässä onnistumisen edellytykset ovat heikot.
Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Minna Janhonen ilmaisee luottamuksen merkityksen vastuuhenkilöiden valinnassa näin: ”Pitää yksinkertaisesti löytää oikeanlainen tyyppi, jonka tekemiseen voi luottaa, ja joka voi luottaa takaisin … sillä luottamuksessa on aina kyse vastavuoroisesta suhteesta.”
Sen perusteella, että Päivi Anttikoski päätti tuoda asian julkisuuteen sen sijaan että olisi käsitellyt sen päätöksentekijöiden kanssa, ja mitä asiasta on tähän mennessä kerrottu, ei voi välttyä vaikutelmalta, että luottamusta ei tällä kertaa ollut riittävästi. Henkilökemiat eivät toimineet kummankaan osapuolen osalta. Ja jos tilanne oli tuo, Almamedian ratkaisu oli oikea – ottamatta lainkaan kantaa siihen, mitä valintaprosessin eri vaiheissa oli sanottu tai tarkoitettu tai oliko luottamuspulalle asianmukaisia perusteita, joiden joukkoon perhesuhteet eivät tietenkään kuulu.
Moni on kiittänyt Anttikoskea siitä, että hän toi asian julkisuuteen, ja arvioinut tämän edistävän naisten tasa-arvoa työelämässä ja helpottavan heidän pääsyään ylimpään johtoon ja vallankäyttäjiksi. Pahaa pelkään, että vaikutus saattaa olla päinvastainen.
Kun syrjintä julkisuudessa liitetään nimenomaan naiseuteen, siitä saattaa tulla itseään toteuttava ennakkoluulo.
Johtaminen on luottamusbisnestä. Jos on olemassa riski, että valintaprosessin vaiheet päätyvät julkiseen keskusteluun ja mainevaurioihin, sitä pyritään välttämään. Potentiaaliset naisehdokkaat saattavat siis karsiutua jo hakujen aikaisissa vaiheissa, riippumatta siitä, onko maineriski naishakijoiden kohdalla suurempi kuin miesten, kuten nyt julkisuuteen päätyneiden tapausten perusteella vaikuttaa olevan. Kun syrjintä julkisuudessa liitetään nimenomaan naiseuteen, siitä saattaa tulla itseään toteuttava ennakkoluulo.
Yllätin itseni pohtimasta, pitääkö jatkossa jo työhakemuksessa ilmoittaa, etten aio lähteä ruotimaan valintaa julkisuudessa, kävi niin tai näin. Tai että kykenen sitoutumaan organisaation tavoitteisiin ja yhteistyöhön esimieheni kanssa, vaikka emme olisi kaikista asioista samaa mieltä. Ja jos en kykene, ongelman ratkaisu on se, että hakeudun muihin tehtäviin. Enpä olisi uskonut joutuvani mokomaa miettimään. Enkä ole laisinkaan ilahtunut siitä, että tasa-arvoani työelämässä, jossa en koe olevan sukupuolestani johtuvia puutteita, on näin pyytämättäni parannettu.
