Me too

0

Lokakuun lopulla median valtasi seksuaalista häirintää vastustava #metoo -kampanja. ”Minä myös” -kampanja rohkaisee naisia kertomaan kokemuksiaan, ja antamaan ilmi ahdisteluun syyllistyneitä miehiä.

Uutisvirran alkulähteet löytyvät New York Timesin sivuilta: lehti paljasti elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin ahdistelleen seksuaalisesti aloittelevia näyttelijöitä ja avustajiaan. #Metoo -paljastukset sosiaalisessa mediassa puolestaan käynnisti amerikkalaisnäyttelijä Alyssa Milano. Pian aiheeseen tartuttiin kaikissa medioissa ja työpaikoilla, elokuvayhtiöistä eduskuntaan ja muihin vallan palatseihin.

Seuraavaksi alkoi pudotuspeli. Moni korkeassa asemassa ollut vallankäyttäjä sai hyvästellä nykyisen tehtävänsä, osa pelkän epäilyn perusteella tai kymmenien vuosien takaisista synneistä syytettynä. Yhä useampi nainen uskaltautui mukaan. Seksuaalinen häirintä sai kasvot ja ankaran tuomion. Hyvä näin, ajattelin aluksi, sillä tiesin, että #metoo oli itse asiassa alkanut jo vuosikymmen sitten. Silloin lähtökohtana oli lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Se on törkeää väkivaltaa, jonka kitkemiseksi pitää tehdä kaikki mahdollinen, olipa kohteena lapsi tai aikuinen.

Mutta kun keskustelu eteni ja laajeni, mieleen hiipi epäilys kampanjan oikeutuksesta. #Metoo -varjon alla alettiin tuoda esiin tekoja, jotka ovat valovuoden päässä alkuperäisestä ajatuksesta. Takamukselle taputtelusta, rumista puheista, käden laskemisesta reidelle ja jopa perään viheltelystä puhutaan samalla vakavuudella kuin rikoksista, jotka traumatisoivat uhrin ja voivat pahimmillaan pilata koko loppuelämän.

Vakavia tekoja en vähättele, mutta kummastelen kovin, jos aikuinen nainen, ja vähän nuorempikin, ei saa tehtyä selväksi, että taputtelu tai muu vastaava on syytä lopettaa heti. Apua on myös saatavilla. Niinä harvoina kertoina, kun minua on selkeästi häiritty, apuun rientäneiden herrasmiesten toiminta herätti monin verroin enemmän mielihyvää kuin kännipäisten törppöjen mielipahaa. Asia hoidettiin nopeasti ja turhaa kohua välttäen: ihmisarvo säilyi myös häiritsijöillä. Jotka selvin päin häpesivät ja pahoittelivat, ja menettivät tietenkin tapausta todistaneiden kollegojen arvostuksen. Se oli minusta riittävä rangaistus tekoon nähden. Minulle ei traumoja tullut.

#Metoo -kampanjassa kiusaa myös se, että siinä arvioidaan menneiden vuosikymmenten tapahtumia nykypäivän kriteerein. Käsi sydämelle: kuka meistä olisi valmis allekirjoittamaan kaikki kolme-neljäkymmentä vuotta vanhat ajatuksensa ja käsityksenä sukupuolta, seksuaalisuutta tai tasa-arvoa koskevissa asioista? Minä en ainakaan. Yhteiskunta, arvot, asenteet ja moraalikäsitykset ovat muuttuneet ja kehittyneet, minä niiden mukana. Tutkittua tietoa ja sitä kautta sivistystä ja suvaitsevaisuutta on tullut lisää meille kaikille.

#Metoo -ilma on sakeanaan katkeraa kostoa ja huomion hakemista. Toisenlaisiakin näkökulmia on esitetty. Kansainvälisesti tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Noomi Rapace vaatii myös naisia vastuuseen. ”Monet naiset ovat itse pelanneet peliä ja kiivenneet sen avulla eteenpäin urallaan. He ovat sillä tavalla päässet sisäpiiriin, osallistuneet ’peliin’ ja käyttäneet sitä omaksi edukseen”, hän totesi Svenska Dagbladetille haastattelussa. ”Tuottajat ja ohjaajat eivät pystyisi toimimaan kuten ovat toimineet, jos kukaan ei lähtisi mukaan leikkiin.”

Mitä sinä sanoisit kutsuun työhaastatteluun hotellihuoneeseen, kahden kesken, irstailustaan tunnetun työnantajan kanssa? Minä sanoisin ”ei”. Sillä jos menisin, olisi se minusta merkki siitä, että olisin valmis hyväksymään seksin hintana työpaikasta. Eikä se silloin olisi vain seksiä vaativan osapuolen vika. Vaan myös minun. Me too.

 

Kolumni on julkaistu ensin Koillissanomissa 27.12.2017.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita tähän
Nimi