Sitä, että maailman suosituimman urheilulajin, ”kauniin pelin” eli jalkapallon, piirissä vallitsee maskuliininen hegemonia, tuskin kovin moni pystyy uskottavasti kiistämään. Sen sijaan useat saattaa yllättää se, miten paljon ja miten huomaamatta sitä rakennetaan ja uusinnetaan jokapäiväisellä tasolla, toistuvissa toimintamalleissa, kuten kielellisissä valinnoissa.
Mies- ja maskuliinisuustutkimuksen pioneerin, australialaisen sosiologi R. W. Connellin, mukaan maskuliininen dominanssi on avoin haasteille ja vaatii suuria ponnisteluja säilyäkseen. Naisten poissulku on yksi näkyvimmistä tällaisen säilymisen taktiikoista.
Naisten osallistumista jalkapalloon torjuttiin aktiivisesti pitkään, ja vielä heidän mukaantulonsakin jälkeen heidät on monin tavoin muun muassa kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n toimesta merkitty toisarvoisiksi. Esimerkiksi vuoden 2014 Brasilian miesten MM-kisoihin käytettiin rahaa yli kahdeksan miljardia euroa, ja maahan rakennettiin tapahtumaa varten kokonaan uusia stadioneita, kun taas vuoden 2015 Kanadan naisten MM-kisoissa pelattiin pelin laatua heikentävillä ja pelaajien loukkaantumisriskiä kasvattavilla tekonurmialustoilla, koska aitojen nurmialustojen vaihtaminen jo olemassa oleville stadioneille olisi maksanut 1,5 miljoonaa euroa.
Miesten maailmanmestaruuden Brasilian kisoissa voittaneelle Saksan joukkueelle FIFA maksoi palkkiorahaa 35 miljoonaa dollaria, kun taas Kanadan kisojen naisten MM-kullan voittanut USA sai kaksi miljoonaa, ja järjestö on myös suoraan sanonut, ettei suunnittele vastaavien palkkioerojen pienentämistä lähitulevaisuudessa.
Mieheyden ensisijaisuus jalkapallossa ei kuitenkaan ilmene vain suurimmissa kilpailuissa ja isoimmissa voitoissa. Sukupuolten välistä epätasa-arvoisuutta ja miehistä valtaa rakennetaan joka ikinen päivä paljon arkisemmalta tuntuvalla tasolla – kielenkäytössä, tavoissa, joilla miesten ja naisten jalkapallosta puhutaan.
Se, miten täysin pelaajien sukupuoli naisten otteluissa työnnetään pois keskiöstä, valkeni yllättäen takavasemmalta ja muutti kertaheitolla tutkielmani painopisteen.
Kielenkäyttö on sosiaalista toimintaa, ja sillä on muun sosiaalisen toiminnan tavoin ehtoja ja seurauksia, ja siksi myös voimaa ja valtaa. Kielellä on yhteiskunnassa rooli potentiaalisena tasa-arvon tai eriarvoisuuden rakentumisen paikkana. Sukupuolittunutta kielenkäyttöä jalkapallon kontekstissa tutkinut Lindsey J. Meân on eritellyt kielellisiä taktiikoita, joilla miesten jalkapallosta luodaan etuoikeutettua ja oletusarvoista kuvaa. Näitä ovat ennen kaikkea naisten ja naiseuden etäännyttäminen, toisentaminen ja kategorianormeista erilliseksi merkitseminen.
Jalkapallon otteluselostuksissa näistä taktiikoista näkyy selkeimmin etäännyttäminen, naiseuden häivyttäminen taka-alalle. Kun aloitin kolme vuotta sitten kandidaatintutkielmani työstämisen, alkuperäinen tavoitteeni oli tutkia yleisesti miesten ja naisten otteluselostusten keskinäistä vaihtelua.
Aineistooni kuului Tero Karhun selostama vuoden 2014 alle 20-vuotiaiden naisten MM-turnauksen loppuottelu Saksan ja Nigerian välillä. Päätin yhdellä katsomiskerralla, enemmän uteliaisuudesta kuin mistään muusta, pitää kirjaa siitä, puhutaanko alle kaksikymppisistä nuorista naisina vai tyttöinä. Ei puhuttu kumpinakaan – pelaajat olivat pelaajia, silloin tällöin saksalaisia, nigerialaisia, valkopaitoja, hyökkääjiä tai puolustajia. Kerran tai pari saatettiin sanoa ikään kantaa ottavasti nuori, mutta kaikki puhuttelusanat pysyivät alusta loppuun sukupuolineutraaleina.
Katsoin vertailun vuoksi aineistoni miesten pelit samasta näkökulmasta, ja pohdin, tuotaisiinko pelaajien sukupuolta niiden selostuksissa esiin vähän enemmän. Ei tuotu vähän, vaan hirveästi, ja mitä moninaisimmilla tavoilla. Kentällä juoksenteli miehiä, äijiä, herroja, poikia, isäntiä, jätkiä ja kuninkaita. Selostajat representoivat pelaajia näiden sukupuolen kautta minkä kerkesivät. Pelaajat olivat miehiä paikallaan sekä tilanteen herroja, he voittivat maalikuninkuuksia, toimivat herrasmiesmäisesti ja lähtivät yhden miehen sotiin.
Miesten otteluiden 281 sukupuolta ilmentävää puhuttelusanaa naisten pelien neljäätoista vastaan on suorastaan häkellyttävä ero.
Tavallisesti on todennäköisempää, että naiset nähdään ensisijaisesti sukupuolensa edustajina, miehet taas neutraaleina toimijoina. Jalkapallon otteluselostuksissa tilanne kääntyy täysin päinvastoin.
Maisterintutkielmassani tutkin jalkapallon maskuliinisen hegemonian ilmenemistä miesten ja naisten otteluselostuksissa, ja kandidaatintutkielmaani laajempi aineisto – 14 jalkapallo-ottelua, joista puolet miesten ja puolet naisten – osoittaa, ettei aiemmin havaitsemani epätasapainoisuus sukupuolta ilmentävissä representaatioissa ollut sattumaa.
Pelaajat olivat miehiä paikallaan sekä tilanteen herroja, he voittivat maalikuninkuuksia, toimivat herrasmiesmäisesti ja lähtivät yhden miehen sotiin. Näiden sukupuolivärittyneiden puhuttelusanojen rakenne kielii myös samanlaisesta ajattelumallista. Otteluselostuksissa vilisee erityisesti urheiluun ja jalkapalloon vakiintuneita termejä, kuten kärkimies, pelimies, maajoukkuemies ja vaihtomies, joukkueita kutsutaan miehistöiksi ja isäntäjoukkueiksi. Kaikista näistä olisi mahdollista muodostaa feminiiniset vastineet – jopa naisisto on sanakirjojen mukaan validi, vaikkakin leikkimieliseksi määritelty termi – mutta naisten otteluiden selostuksissa ne loistavat poissaolollaan. Ne eivät kuulosta luonnollisilta, ne eivät ole oikein. Sen sijaan naisten otteluiden harvoissa sukupuolta ilmentävissä puhuttelusanoissa naiseus nostetaan esiin yllättävänä, oletusarvosta poikkeavana tekijänä.
Lauri Kottonen: Kahtena viime kautena [Dzsenifer Marozsan] ollut maailman toiseksi paras pelaaja, naispelaaja nimenomaan.
Sukupuolen ilmentävä osuus ei toimita näissä sanoissa mitään muuta virkaa, vaan sen tarkoitus on pelkästään osoittaa normista poikkeavuutta. Miesten otteluiden selostuksissa ei täsmennetä, että puhutaan miespelaajista tai miesjalkapalloilijoista – se ei ole tarpeellista, se on jo valmiiksi itsestään selvää.
Tero Kainulainen: Se on hieno asia, se on ollut hyvää, hyvää mainosta, peeärrää, tälle turnaukselle, ja näille huippunaisjalkapalloilijoille.
Otteluselostuksissa välittyy kuva, että miesten jalkapallo on paitsi lajin luontevin myös tärkein muoto. Naisten pelien selostuksissa tehdään jatkuvasti viittauksia miesten jalkapalloon, ja monesti nämä viittaukset myös sisältävät oletuksen siitä, että miesten jalkapallo on katsojille tuttu konsepti. Marianne Miettinen puhuu Gary Linekerin kuluneesta sanonnasta, Tero Kainulainen zlatanmaisesta skorpionipotkusta ja Matti Härkönen James Rodriquezin kaltaisesta maalista, eikä kukaan sen enempää selvennä, mistä on kysymys.
”Jalkapallo on peli, jossa on 22 pelaajaa kentällä, ottelu kestää 90 minuuttia ja lopussa Saksa voittaa”, Ibrahimovicin akrobaattiset suoritukset, Jamesin vuoden 2014 Puskás-kilpailun voittanut volley Uruguayta vastaan – nämä ovat asioita, joiden selostajat olettavat kuuluvan jalkapallonkatsojien tietoisuuden piiriin.
Marianne Miettinen: Ei viittis käyttää Gary Linekerin kulunutta sanontaa, mutta tää peli ei todellakaan ole vielä ohi, eli niin kuin näkyy Saksa luo koko ajan tasaiseen tahtiin enemmän ja enemmän vaarallisia paikkoja.
Tero Kainulainen: Schelin – zlatanmainen skorpionipotku, takavasara, mutta siinä jalka käy liian lähellä saksalaispelaajaa.
Matti Härkönen: Hyvin tuollainen James Rodriguezin kaltainen maali se oli, jonka [Stephanie Roche] teki Irlannin liigassa.
Naispelaajia myös representoidaan miespelaajien kautta, mikä luo heidän välilleen vahvaa arvojärjestystä. Lauri Kottonen kertoo ruotsalaista tähtipelaajaa Lotta Scheliniä pidettävän naispuolisena Zlatanina, Tero Karhu puolestaan tituleeraa Ranskan maajoukkueen Louisa Necibiä ehtimiseen naisjalkapallon Zinedine Zidaneksi. Tällaisen hierarkian rakentaminen herättää harvemmin katsojissa kyseenalaistusta, mutta jokainen voi miettiä, millaisen vastaanoton saisi selostaja, joka kuvailisi Toni Kroosia miespuoliseksi Dzsenifer Marozsaniksi tai sanoisi Wayne Rooneyn olevan miesjalkapallon Kelly Smith.
Kenties parhaiten miesten jalkapallolle annettava valta naisten jalkapalloon nähden näkyy tavassa, jolla miesten puolella tapahtuneet ennätykset ja merkkiteot laajennetaan kielellisesti koskemaan koko lajia. Tämä näkyi esimerkiksi vuoden 2016 miesten Mestarien Liigan loppuottelussa, kun Matti Härkönen puhui Real Madridin päävalmentaja Zinedine Zidanesta.
Matti Härkönen: Zinedine Zidane on muuten viimeinen ranskalainen, joka on Mestarien Liigan finaalissa onnistunut tekemään maalin.
Jo pelaaja-aikoinaan Real Madrid-legendaksi noussut Zidane teki kuuluisan volleymaalinsa vuoden 2002 loppuottelussa Bayer Leverkusenia vastaan. Sen jälkeen vuoteen 2016 mennessä Mestarien Liigan finaalissa onnistuivat maalinteossa lukuisat ranskalaiset naispelaajat, kuten Marie-Laure Delie, Eugénie Le Sommer, Camille Abily sekä Wendie Renard. Siitä huolimatta Zidanen saavutus esitetään koko jalkapallokonseptiin pätevänä. Tero Kainulainen puolestaan kertoo Rion olympialaisten naisten jalkapallon puolivälieräottelussa Kanadan maajoukkueikoni Christine Sinclairista hyvin erilaiseen sävyyn.
Tero Kainulainen: Hän [Christine Sinclair] on kautta aikain toiseksi paras maalintekijä naisten maaotteluissa, useampaan on yltänyt ainoastaan jo uransa päättänyt Yhdysvaltain Abby Wambach, joka takoi omalla hienolla, hienolla urallaan päälle 180 osumaa maaotteluissa.
USA:n Abby Wambachilla on maaottelumaaleja tilillään 184 kappaletta, edelleen pelaamista jatkavalla Sinclairilla lukema puolestaan on tällä hetkellä jo 172. Miespelaajista eniten maaottelumaaleja on tehnyt Iranin Ali Daei, jolla on osumia 109. Daei on jo lopettanut uransa, eikä kellään muulla miespelaajalla ole kirjoittamisen hetkellä maaottelumaaleja yli sataa, joten kukaan heistä ei ole Wambachin ennätystä tai Sinclairin kakkossijaa kovin pian uhkaamassa. Siitä huolimatta heidät representoidaan selostuksessa parhaina maalintekijöinä vain naisten puolella, heidän ennätyksiensä merkitysaluetta rajoitetaan lingvistisesti.
Olen esitellyt lyhyesti vain joitakin tapoja, joilla olen huomannut jalkapallon otteluselostuksissa valtaa keskitettävän mieheydelle ja maskuliinisuudelle. Maisterintutkielmani jalkapallon maskuliinisesta hegemoniasta vei minut näiden lisäksi myös monien muiden kiinnostavien havaintojen äärelle – kuten sen, ettei tämä rakenne ole mustavalkoisesti vain kaikin tavoin kaikkia miehiä suosiva ja naisia kahlitseva.
Maskuliinisessa hegemoniassa oleellisia ovat useat erilaiset maskuliinisuuden muodot, joista hegemonisen maskuliinisuuden muodolla on valta muihin muotoihin nähden. Jalkapallossa tämä sisäisen hegemonian luoma arvojärjestys muun muassa tekee miespelaajista rahallisen arvonsa kautta määriteltävää kauppatavaraa ja pakottaa heidät heteroseksuaalisuuteen.
Pakkoheteroseksuaalisuus on miesten jalkapallon piirissä edelleen hälyttävän ehdotonta.
Pakkoheteroseksuaalisuus on miesten jalkapallon piirissä edelleen hälyttävän ehdotonta – julkihomoja pelaajia on vain kourallinen, ja heistäkin suurin osa on tullut ulos kaapista vasta uransa lopetettuaan, tai eivät ole koskaan enää pelanneet huipputasolla tunnustuksensa jälkeen. Kirjoittamisen hetkellä esimerkiksi Euroopan top5-sarjoissa – Englannin Valioliiga, Espanjan La Liga, Italian Serie A, Saksan Bundesliiga ja Ranskan Ligue – ei pelaa ainuttakaan julkisesti homo- tai biseksuaalia pelaajaa.
Naisten jalkapallo ja naispelaajat ovat tällaisista maskuliinisen hegemonia rajoitteista vapaita, mikä samalla antaa mahdollisuuden hegemonian kyseenalaistamiseen. Kuten yhteiskuntatieteiden tohtori Jiri Nieminen on sanonut, hegemonia ei koskaan pysty sulkemaan kaikkia merkityksiä itseensä, ja vastarinta tulee mahdolliseksi diskurssin ei-intentionaalisena sivutuotteena. Hegemoninen valta luo siis aina myös mahdollisuuden vastarintaan. Itse en usko, että maskuliinisen hegemonian ja sukupuolten välisen epätasa-arvon poistaminen jalkapallosta on mahdollista vielä pitkään aikaan. Kielelliset toimintamallit, vakiintuneet ja toistuvat tavat, joilla asioista puhutaan, ovat kuitenkin oivallinen paikka havaita tällaisia luonnollisina pidettyjä epätasapainoisuuksia ja eriarvoisuuksia ja tulla niistä tietoisiksi.
Tiedostamisessa piilee muutoksen avain: vasta, kun jonkin asian olemassaolo tunnustetaan, sitä on mahdollista lähteä purkamaan.
MIKÄ MASKULIININEN HEGEMONIA?
Termi maskuliininen hegemonia viittaa epätasapainoon, jossa maskuliininen ja feminiininen asettuvat eriarvoisiksi, ja sukupuolten eriarvoisuuteen kiinnittyvä työnjako palvelee enemmän miehisiä tarpeita. Käsitteeseen oleellisesti liittyvä hegemoninen maskuliinisuus tietyssä yhteiskunnassa tai kulttuurissa – kuten juuri jalkapallokulttuurissa – tiettynä aikana hallitsevaan miehisyyteen tai maskuliinisuuteen, johtavaan miesryhmään ja tämän miehisyyden ikoneihin. Se kuvaa, miten miehillä on ylivalta naisista, ja miten tuo valta keskittyy tietyille miehille. Jalkapallossa yksi keskeisin valtaa pitävä taho on lajin äärimmäisen miehinen, maskuliininen ja heteroseksuaali kattojärjestö, kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA – joskin sen uskottavuus on kokenut viime vuosina suuria kolauksia muun muassa korruptiokohujen vuoksi.
